keskiviikko 11. tammikuuta 2017

SAUNAN TERVEYSVAIKUTUKSET

Haluan jakaa teille uusia ajatuksia ja vinkkejä saunomisen vaikutuksista kropan hyvinvointiin! :-) Mitä vaikutuksia saunomisella oikeasti on meihin?

Suurin osa meistä on varmasti luvannut itselleen uuden vuoden myötä asioita liittyen terveellisiin elämäntapoihin. Kuntoilla ja liikkua enemmän, syödä terveellisesti, lisätä hyötyliikuntaa ja aloittaa aktiivinen treenaaminen sekä venytteleminen. Kuulostaako tutulta? No kyllä kuulostaa!

Onko joskus tuntunut siltä, että motivaatio lupauksiin pysyy vain muutaman viikon tai kuukauden ja sen jälkeen ajatukset lähtevät pikkuhiljaa lipsumaan. Syynä voi olla se, että joululahjaksi saadut miljoonat konvehtirasiat kummittelevat kaapeissa ja ne tulee syödä, ”koska muuten ne vanhentuvat”. Syynä voi olla myös flunssa ja koska tunnetusti flunssaisena liikunta kannattaa jättää vähemmälle, saattaa motivaatio hiipua olon ollessa surkea. Syynä voi olla myös se, että ”helmikuu on täynnä sukulaisten ja kaverien synttäreitä” ja kyläillessä ei ehkä kehtaa kieltäytyä suurista herkkutarjoiluista. Herkuttelu saattaa jäädä päälle myös synttäriputken jälkeenkin. Syynä voi myös olla stressi tai jopa se, että yrittää ihan liikaa painostamalla itseään ”kaikki, heti, nyt”-ajatuksella. Ajatukset saattavat pyöriä vain uuden tiukan ruokavalion ympärillä, kunnon odotetaan nousevan heti tai katse on porautunut vain vaakalukemiin. Kokonaisuuden hahmottaminen on tärkeintä lupauksien pitämisessä ja etenkin se, että uskoo itseensä ja muistaa myös rentoutua.

Tänä vuonna on hyvä hetki ottaa OIKEASTI uusi asenne ja pysyä omissa lupauksissa!! Mikä tahansa onkaan lupauksesi, päätä pitää siitä lujasti kiinni ja kokeile paljon uusia asioita motivaation ylläpitämiseksi. Ja hei, muista rentoutuakin!





SAUNOMINEN SUOJAA SEPELVALTIMOTAUDILTA JA VÄHENTÄÄ ÄKKIKUOLEMIA

Itä-Suomen yliopiston tutkimukset osoittavat, että saunominen suojaa sepelvaltimotaudilta. Suomen yksi tunnetuimmista kansansairauksista onkin juuri sepelvaltimotauti ja siihen liittyen on vuosikymmenet vauvasta lähtien yritetty takoa meille päähän oikeanlaista ruokavaliota ja liikkumista sitä ehkäisemiseksi. Yliopiston tutkimus kesti n. 21 vuotta ja se tehtiin 2300:lle miehelle. Se osoitti, että miehillä, jotka saunoivat 4-7 kertaa viikossa oli jopa 63% pienempi riski sydänperäisiin äkkikuolemiin, kuin vain kerran viikossa saunovilla. Nämä luvut ovat erittäin merkittäviä ja kertovat siitä, että saunominen oikeasti on hyödyksi elimistölle! Lisäksi tutkimuksessa yli 19 minuuttia saunovilla oli selkeästi pienempi riski äkkikuolemiin, kuin vain 11 minuuttia saunovilla. Olennaista tutkimuksen tuloksien tarkastelussa oli se, että se näytti, että sydäntä suojaa juurikin suomalainen kuiva ja kuuma sauna. Löylyn heitto n. 80 asteisessa saunassa, kardiologi Jari Laukkasen mukaan, muuttaa olennaisesti verenpainetta ja sykettä ja tätä voi verrata fyysiseen liikuntasuoritukseen. Hänen mukaansa myös stressi näyttäisi olevan yksi sydänsairauksien aiheuttajista. Laukkasen mukaan monille saunominen on rentouttavaa ja tätä kautta lisää hyvän olon hormoneja kehossa, jotka saattavat olla yksi vaikuttava tekijä sairauksien vähentämiseen.

”Elintapojen vaikutus terveyteen ylipäänsä on kokonaisuus, johon vaikuttavat niin liikkuminen, painonhallinta kuin oikea ruokavaliokin, miksi siis myös saunominen ei voisi olla sen yhtenä tekijänä?” (Jari Laukkanen, 24.2.2015, Yle Keski-Suomen haastattelu.)


SAUNOMINEN SUOJAA MUISTISAIRAUKSILTA

Saman tutkimuksen pohjalta tuli vahvistava tulos siitä, että runsas saunominen suojaa ihmistä muistisairaudelta (dementia).  Useasti saunovilla, 4-7 kertaa/vk, todettiin olevan 66% pienempi todennäköisyys sairastua muistisairauksiin. Syynä kerrottiin olevan mahdollisesti se, että koska saunominen alentaa verenpainetta, vähentää se puolestaan valtimo-ongelmia. Kun valtimot ovat hyvässä kunnossa, vähenee riski saada muistisairauksia.

SAUNOMINEN LASKEE VERENPAINETTA

Saunominen alentaa verenpainetta ja parantaa sydämen pumppaustehoa. Saunominen rasittaa verenkiertoelimiä lähes saman verran kuin reipas kävelylenkki.



HELPOTUSTA ASTMAAN JA HEINÄNUHAAN

Saunominen ja lämpö laajentavat keuhkoputkia ja hengittäminen helpottuu. Moni astmaatikko voi saada varsinkin kesäaikaan suuren, vaikkakin väliaikaisen helpotuksen oloonsa saunomalla. Koivuvihta ei kuulu tietenkään koivuallergikon saunahetkeen!

UNI

Saunomisen jälkeen alkaa usein väsyttämään ja viikonlopun leffailta saattaakin keskeytyä helposti sohvalle nukahtamiseen.

-       Saunominen nostaa kehon sisäistä lämpötilaa ja saa aikaan syvän rentoutumisen
-       Syvän unen määrä kasvaa ja valveillaolo yön aikana vähenee
-       Syvä uni tehostaa aivojen kykyä käsitellä asioita, oppia ja ratkaista ongelmia
-       Moni kokee nukahtavansa helpommin saunomisen jälkeen
-       Lämpö lisää aivoissa serotoniinin aineenvaihduntaa, joka on tärkeä välittäjäaine nukahtamisen osalta
  
LIHASKIVUN LIEVITTÄMINEN

Kovan treenin jälkeen, tulee tietenkin nauttia hyvälaatuisia hiilareita ja proteiineja palautumisen tehostamiseksi. Joskus kuitenkin lihakset saattavat olla erityisen kipeinä raskaan treenin tai työn jälkeen ja siihen erittäin sopiva rentoutumistapa on miedossa lämmössä saunominen. Kevyt venytteleminen tehostaa lihaksien liikkuvuutta ja saa ne rentoutumaan. Muista kuitenkin, että tulehtuneiden lihasten hoito ei ole lämpö, sillä se tehostaa tulehdusreaktiota entisestään!

IHO

Kuivattaako saunominen ihoa? Sopiiko sauna herkkäihoisille?
Saunomisen usein ajatellaan kuivattavan ihoa, muta todellisuudessa saunominen ja lämpö voivat jopa vahvistaa ja kosteuttaa sitä. Mitä useammin saunoo, sitä läpäisyestoisammaksi iho muuttuu. Herkkäihoisten tulee kuitenkin itse tarkkailla ihon reagointia lämpöön ja käydä vaikka vähän miedommissa löylyissä! Saunan jälkeen kannattaa puhdistaa iho hellävaraisesti, sillä saunominen pehmentää ihoa. Usein ne ”kuivattavat ja ihoa ärsyttävät” tekijät löytyvätkin hankaavista pesusienistä ja kuivattavista pesuaineista. Vinkki! Kannattaa kokeilla pesuvoidetta!

Saunan ihoa puhdistava vaikutus alkaa vasta n. 20 minuutin lämpeämisen jälkeen, joten kannattaa heittää löylyä maltilla ja muistaa juoda vettä!

Saunaan voi laittaa ihanan kasvonaamion, jonka voi valmistaa omassa keittiössä ilman kalliita ihonhoitopurkkeja! Erityisesti puhdistaviin maskeihin sopii mainiosti savi, turve, kasviöljyt, yrtit ja antibakteerinen hunaja. Kuorivaan maskiin soveltuu mm. papaija, joka ei raavi ihoa, vaan perustuu papaiini-entsyymin kuorivaan vaikutukseen. Kosteuttavien maskien tekoon kelpaa loistavasti pehmeä avokado, kasviöljyt, hunaja, banaani, kananmunan keltuainen ja kurkku.
Tulehdusta ehkäisee mm. kaneli ja viinirypäleet. Maskiniksejä jaan teille lisää myöhemmin! :-)


PUHDISTUMINEN

Saunan lämpö ja varsinkin hikoilu puhdistavat kehoa ja ihohuokosia. Saunominen on ollut aina tärkein tapa puhdistautua ja peseytyä. Kunnollisen puhdistautumisen kannalta on olennaista viipyä saunassa pitkään, jotta ihohuokoset aukeavat kunnolla ja kuona-aineet pääsevät työntymään ihon sisältä.

SAUNA JA PAINONHALLINTA

Saunominen auttaa tiettyyn rajaan saakka kyllä polttamaan kaloreita, sillä hikoilu on saunassa voimakasta ja ruumiinlämpö nousee. Saunomisen jälkeenkin kuluu kaloreita, kun elimistö yrittää jäähdyttää kehoa takaisin omaan lämpötilaansa. Uskomukset siitä, että pelkkä saunassa istuminen laihduttaa, ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan painonhallinta on aina suurempi kokonaisuus. Suurin osa saunomisen aikana tippuneesta painosta johtuu nesteiden ja mineraalien haihtumisesta. Saunominen toimii hyvänä osana painonhallintaa ja rentoutuminen sekä lämpö vaikuttavat positiivisesti mieleen ja kehoon.

RENTOUTUMINEN

Huonoin juttu nykypäivän elinympäristössämme on ehdottomasti se, että ihmiset paahtavat tuhatta ja sataa ympäriinsä ja monille sana ”rentoutuminen” on todella kaukainen tai vieras. Stressin ja kiireen keskellä ei ehkä keritä pysähtyä kuuntelemaan itseään. Monesti ei keritä huolehtia itsestään, eikä välttämättä huomata oman kropan avunhuutoja siitä, että nyt voisi vähän hidastaa tahtia. Jos aika on arjen keskellä aivan kortilla muuhun rentoutumiseen, niin ota kaikki irti viikoittaisesti saunavuorostasi! Jos kodista löytyy oma sauna, lämmitä sitä useammin ja rentoudu enemmän! Venyttele ja unohda työkuviot. Lähes kaikki saunomisen vaikutukset ovat positiivisia ja saunan tunnelma parantaa erityisesti mieltä. Hyvän olon horminien vapautuessa, stressi vähenee ja ajatukset saa hetkeksi ihan muualle. Saunassa voi myös harrastaa mm. saunajoogaa tai –pilatesta, miedossa n. 40-50 asteen lämmössä, ja tällöin tämä ihana saunaliikuntalaji huoltaa ja rentouttaa tehokkaasti elimistöä.


Onnellista vuoden alkua 2017 kaikille! Ja nyt: YLÖS, ULOS JA LENKIN KAUTTA SAUNAAN!

Seuraavasta postauksessa vierailee eräs mielenkiintoinen henkilö, joka tuo jotain erikoista mukanaan festivaalillamme kesällä 2017. Tämä henkilö on liikunta-alan ammattilainen, saunayogan ja saunapilateksen kehittäjä sekä hän on julkaissut kaksi mielenkiintoista kirjaa.

-Jonna







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän :-)